Kuva: @Karoliina Sormunen
Vellan yrittäjät
Olemme Ada, Emilia ja Hannele. Meitä yhdistää ystävyys, äitiys ja aktiivinen elämäntyyli. Vapaa-ajalla tykkäämme viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä pelata padelia.
Idea Vellan perustamisesta lähti tammikuun lopussa 2024, kun olimme viettämässä iltaa yhdessä. Olemme kaivanneet Jyväskylään tällaista lastenvaatekirppistä ja kokoontumispaikkaa, jossa olisi lapsille leikkihuone ja vanhemmille kahvio. Päätimme sitten perustaa sellaisen itse. Olemme aktiivisia kirpparilla kävijöitä ja ajattelimme, että meillä voisi olla tällaiselle yritykselle paljon annettavaa.
Aloimme heti ottamaan asioista selvää ja jo kuukauden kuluttua saimme yrityksen rekisteröityä. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia vaiheita. Etenkin hyvän liiketilan löytämisessä on ollut haasteita, mutta lopulta löysimme hyvältä sijainnilta täydellisen tilan juuri meidän toimintaamme.
Meille on tärkeää, että myyminen Vellassa on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta kiireellisenkin arjen keskellä, joten loimme palvelut sitä ajatellen. Halusimme tehdä Vellasta viihtyisän kohtaamispaikan, johon on helppo tulla tekemään löytöjä ja viettämään aikaa vaikka koko perheellä. Meille on tärkeää, että myös lapset viihtyvät, joten olemme panostaneet monipuoliseen leikkihuoneeseen!
Tärkein tavoitteemme on palvella teitä asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla!
Nähdään Vellassa <3